Rasteja, pummeja ja pontikkapannuja

6.6. - 3.10.2010

Eräpirkat 50 vuotta -juhlanäyttely on pienimuotoinen katselmus vuodesta 1960 paikallisia juoksuttaneen suunnistusseuran toimintaan.

Näyttely on Gustaf-museon ja Eräpirkkojen yhteistyössä tekemä ja koottu seuralaisten toimittamasta materiaalista: valokuvista, seuran jäsenten kertomista tarinoista ja suunnistukseen liittyvistä esineistöstä. Nimensä mukaan näyttely kertoo, mitä kaikkea suunnistajan metsäreitille voikaan osua.

Tarjolla on mielenkiintoinen pala paikallista urheiluhistoriaa aina tähän päivään saakka. Värikkäitä kertomuksia ja kuvamateriaalia on koottu muun muassa kuuluisilta Tiistaikerhon iltarasteilta, lasten Oravanpolkukoulusta sekä kisoista ja matkoilta aina SM-tasoa ja Jukolan viestiä myöten. Tarinoissa pääsee esille lajista huumaantunut mittava harrastajajoukko: juniorit, veteraanit, aloittelijat, mitalinkerääjät ja seuran monet puuhaihmiset.

Näyttelyn teemaan sopivasti kävijää viedään rastilta toiselle ympäri Gustaf museota! Reitin varrella tulevat julki suunnistustapahtumien ja arvokilpailujen tähtihetket, kuten myös monet harhaanjuoksut ja huvittavat sattumukset vuosien varrelta.

Siirry sivun alkuun
 

Nyt kirjana kirotun patruunan elämä ja afäärit

Mäntän ensimmäisen metsäpatruunan G.A. Serlachiuksen elämäkerta on ilmestynyt FT, dosentti Teemu Keskisarjan kirjoittamana. Museokaupastamme 27 e.

Tilauksesta erikoisopastuksia ja ohjelmaa

Museovierailusi on aina antoisampi, kun otat kierrokselle mukaan asiantuntevan oppaamme. Gustafissa saat opastuksen vaikka 1950-luvun työhönottotyyliin!

Serlachius-muistojen keräys jatkuu

Onko Sinulla Serlachiuksiin liittyviä muistoja taidesäätiöstä, museoista, henkilöistä, yhtiöstä? Perinnekeruu on nyt käynnissä.