Serlachius maailmalla

Gustafin ja Göstan omat museot sijaitsevat Mäntässä. He haluavat kuitenkin esittäytyä säännöllisesti myös muualla.

Göstan kokoelma on ollut esillä Mäntän ulkopuolella sekä omina näyttelyinään että muihin näyttelyihin lainattujen yksittäisten teosten kautta. Omia näyttelyitä Gösta on järjestänyt vuosien varrella muun muassa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Tukholmassa ja Pariisissa.


Vuonna 2008 perustettiin Suomalaisten taidesäätiöiden yhdistys, jonko toiminnan myötä Göstan teoksia nähdään Helsingissä säännöllisesti omissa, yhdistyksen Amos Andersonin taidemuseolta vuokraamissa näyttelytiloissa.


Myös Gustaf kierrättää jonkin verran omia vaihtuvia näyttelyitään.

Serlachius-yhtiö vei paperia eri puolille maailmaa. Nykyisin Mäntästä viedään myös kulttuuria.



Siirry sivun alkuun
 

Nyt kirjana kirotun patruunan elämä ja afäärit

Mäntän ensimmäisen metsäpatruunan G.A. Serlachiuksen elämäkerta on ilmestynyt FT, dosentti Teemu Keskisarjan kirjoittamana. Museokaupastamme 27 e.

Tilauksesta erikoisopastuksia ja ohjelmaa

Museovierailusi on aina antoisampi, kun otat kierrokselle mukaan asiantuntevan oppaamme. Gustafissa saat opastuksen vaikka 1950-luvun työhönottotyyliin!

Serlachius-muistojen keräys jatkuu

Onko Sinulla Serlachiuksiin liittyviä muistoja taidesäätiöstä, museoista, henkilöistä, yhtiöstä? Perinnekeruu on nyt käynnissä.