Taidekokoelma

Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelma on yksi tärkeimmistä yksityisistä taidekokoelmista Pohjoismaissa. Se koostuu Suomen taiteen klassikoista ja vanhasta eurooppalaisesta maalaustaiteesta. Säätiöllä on myös huomattava kokoelma suomalaista kuvanveistotaidetta.

David Teniers II, Filosofi, 1637

Vuorineuvos Gösta Serlachius loi kokoelman perustan ja lahjoitti sen säätiölle vuonna 1933. Teoksia oli tuolloin noin 250. Kokoelmat kattoivat Suomen taiteen historiaa yli sadan vuoden ajalta.

Gösta Serlachius ei ollut valinnoissaan konservatiivinen, vaan hän keräsi ennakkoluulottomasti myös oman aikansa taidetta ja teetti taiteilijoilla tilaustöitä. Myös eurooppalaisen taiteen kerääjänä Gösta Serlachiusta voidaan pitää edelläkävijänä. Hän jatkoi taidesäätiön kokoelman kartuttamista aktiivisesti koko 1930-luvun. Niinpä museon avaamisvuonna 1945 taideteoksia oli jo yli 500.

Vuorineuvos R. Erik Serlachius seurasi isäänsä säätiön puheenjohtajana. Hänen kaudellaan kokoelmaan hankittiin yli 130 teosta Gösta Serlachiuksen luomien periaatteiden mukaisesti.

Määrätietoista kartuntaa jatkettiin edelleen vuorineuvos Gustaf Serlachiuksen puheenjohtajakaudella. 2000-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä museo on voinut kartoittaa kokoelmaansa suuremmilla resursseilla kuin mikään muu suomalainen taideinstituutio.

Henrik de la Chapellen astuttua säätiön johtoon vuoden 2009 alussa käynnistyi prosessi, jonka myötä museon kokoelmatoiminta tullaan arvioimaan kriittisesti uudelleen.

Suomen kultakauden taiteen kokoelma on lajissaan maamme ainutlaatuisimpia. Se käsittää mm. Albert Edelfeltin, Akseli Gallen-Kallelan, Hugo Simbergin, Helene Schjerfbeckin, Eero Järnefeltin, Victor Westerholmin ja Magnus Enckellin teoksia. Veistotaidetta edustavat mm. Robert Stigell, Walter Runeberg ja Emil Wikström.

Kokoelman keskeisimpiä taiteilijoita 1900-luvun puolelta ovat Juho Rissanen, Tyko Sallinen, Marcus Collin, Alvar Cawén ja Lennart Segerstråle. Veistotaidetta edustavat samalta aikakaudelta Wäinö Aaltonen, Hannes Autere ja Jussi Mäntynen.

Harvinaislaatuinen vanha eurooppalainen kokoelma sisältää Alankomaiden, Italian, Espanjan ja Ranskan taidetta 1400-1800-luvuilta.

Siirry sivun alkuun
 

Nyt kirjana kirotun patruunan elämä ja afäärit

Mäntän ensimmäisen metsäpatruunan G.A. Serlachiuksen elämäkerta on ilmestynyt FT, dosentti Teemu Keskisarjan kirjoittamana. Museokaupastamme 27 e.

Tilauksesta erikoisopastuksia ja ohjelmaa

Museovierailusi on aina antoisampi, kun otat kierrokselle mukaan asiantuntevan oppaamme. Gustafissa saat opastuksen vaikka 1950-luvun työhönottotyyliin!

Serlachius-muistojen keräys jatkuu

Onko Sinulla Serlachiuksiin liittyviä muistoja taidesäätiöstä, museoista, henkilöistä, yhtiöstä? Perinnekeruu on nyt käynnissä.