Gösta

Joenniemen kartanossa majaileva Gösta on vanha mutta vireä taidemuseo, jonka kokoelma herättää hämmästystä. Annetaanpa Göstan itsensä kertoa:

"Niin, olenhan minä katsellut tätä Suomen museotouhua jo jonkin aikaa. Oveni avasin vuonna 1945. Olin silloin maamme seitsemäs taidemuseo. Sain nimeni vuorineuvos Gösta Serlachiukselta. Hän oli kuollut kolme vuotta aiemmin ja leski Ruth Serlachius päätti asettaa hänen keräämänsä kokoelman julkisesti näytille Joenniemen kartanoon.

Ensimmäiset vuosikymmenet olivat aika hiljaiset. Göstan poika R. Erik Serlachius alkoi kuitenkin kehittää museotoimintaani 1970-luvun alussa. Kartano ja sitä ympäröivä puisto ostettiin taidesäätiölle ja minulle palkattiin ensimmäinen kokopäiväinen intendentti.

Gustaf Serlachiuksen ajalla 1980-luvulla toimintaa kehitettiin entisestään. Ensin kartano restauroitiin ja otettiin kokonaisuudessaan käyttööni. Näyttelytilani kaksinkertaistuivat. Aloin toteuttaa laajoja näyttelyitä vanhojen suosikkitaiteilijoideni, esimerkiksi Akseli Gallen-Kallelan, Hannes Autereen, Jussi Mäntysen, Lennart Segerstrålen ja Albert Edelfeltin tuotannosta. Osa näyttelyistä järjestettiin yhteistyössä muiden museoiden kanssa, ja osa on ollut esillä myös muualla.

Muutenkin olen reissannut. Jo 1940- ja 1950-luvuilla vein teoksiani Helsingin taidehalliin sekä Tampereen ja Turun taidemuseoihin. 1980- ja 1990-luvuilla olen järjestänyt näyttelyitä Ateneumin taidemuseossa, Prins Eugens Waldemarsudde -museossa Tukholmassa ja Amos Andersonin taidemuseossa Helsingissä. Syksyllä 1992 vein Gallen-Kalleloitani Pariisiin asti.

Vuosittaiset kävijämääräni ovat vaihdelleet noin 11 000:sta yli 30 000:een. Muualla järjestettyjen näyttelyiden yhteydessä kokoelmiini on tutustunut moninkertainen määrä yleisöä. Erityisesti ryhmävierailijoiden määrä on lisääntynyt viime vuosina.

Kokoelmaani olen kartuttanut varsinkin viime vuosina hyvin paljon. Minulla on ollut mahdollisuus hankkia ja asettaa esille useita Suomen taidehistorian kehityksen kannalta keskeisiä taideteoksia.

Vuoden 2009 alusta löin hynttyyt yhteen tuon Gustafin kanssa. Luulenpa että tässä on alkamassa varsin vireä aika. Ainakin näyttelyitä aion järjestää entistä useammin. Myös ne Gustafin Mänttään tuomat uudenaikaiset museotyön muodot erilaisine yleisöpalvelumuotoineen kiinnostavat.

Ja olen myös alkanut pohtia, millaista taidetta jatkossa hankin. Taidemaailma näyttää taas aika vireältä ja kiinnostavalta…"

Puisto ja ympäristö

Joenniemen vuodenajat

Siirry sivun alkuun
 

Nyt kirjana kirotun patruunan elämä ja afäärit

Mäntän ensimmäisen metsäpatruunan G.A. Serlachiuksen elämäkerta on ilmestynyt FT, dosentti Teemu Keskisarjan kirjoittamana. Museokaupastamme 27 e.

Tilauksesta erikoisopastuksia ja ohjelmaa

Museovierailusi on aina antoisampi, kun otat kierrokselle mukaan asiantuntevan oppaamme. Gustafissa saat opastuksen vaikka 1950-luvun työhönottotyyliin!

Serlachius-muistojen keräys jatkuu

Onko Sinulla Serlachiuksiin liittyviä muistoja taidesäätiöstä, museoista, henkilöistä, yhtiöstä? Perinnekeruu on nyt käynnissä.