29.5.2009-11.4.2010
Göstan seinät ovat nyt täynnä lasten kuvia.

Hugo Simberg, veljekset, n. 1902
Gösta esittelee uudessa näyttelyssään lapsuutta. Näyttelyssä on esillä kultakauden mestarien lisäksi ripaus nykytaidetta, mitä ei Joenniemessä juuri ennen ole nähty.
Tutkija Suvi-Mari Eteläisen mukaan lapsuuden kuvaaminen maalaustaiteessa on varsin uutta: "Vasta 1800-luvulla alettiin lapset nähdä lapsina. Sitä ennen lapset kuvattiin kuten aikuiset, mutta vain pienemmässä koossa tai lapset esiintyivät esimerkiksi vallattomien Amor-enkeleiden hahmoissa."
Taidenäyttely esittelee myös näkökulmia äitiyteen. Pitkään
äitiys on ollut osa harmonisen perhe-elämän kuvausta. Kuitenkin viime vuosina
taiteilijat ovat alkaneet tuoda esille äitien vaiettuja tunteita ja hämmennystä,
mistä esimerkkinä ovat Minna Havukaisen valokuvat.
Nyt kirjana kirotun patruunan elämä ja afäärit
Mäntän ensimmäisen metsäpatruunan G.A. Serlachiuksen elämäkerta on ilmestynyt FT, dosentti Teemu Keskisarjan kirjoittamana. Museokaupastamme 27 e.
Tilauksesta erikoisopastuksia ja ohjelmaa
Museovierailusi on aina antoisampi, kun otat kierrokselle mukaan asiantuntevan oppaamme. Gustafissa saat opastuksen vaikka 1950-luvun työhönottotyyliin!
Serlachius-muistojen keräys jatkuu
Onko Sinulla Serlachiuksiin liittyviä muistoja taidesäätiöstä, museoista, henkilöistä, yhtiöstä? Perinnekeruu on nyt käynnissä.